Jukka Tujulan sivusto / Liikunnallisia harrastuksiani / Retkeily: Perhe eräretkellä

Perhe eräretkellä

Toni, Sini ja Jukka

Heinäkuussa 2000 tein perheineni pienen eräretken Saariselällä. Mukanani olivat vaimoni Eeva, sekä lapset Toni 10v ja Sini 7v. Kukaan meistä ei ollut harjoittanut ennen matkaa säännöllistä liikuntaa ja varsinkin lasten vähäinen liikkuminen ja ulkoilu huolestuttivat etukäteen jonkin verran. Samoin lasten suhtautuminen hyttysiin oli arvoitus.

Harrastin jonkin verran retkeilyä 70-luvulla ja tuolloin käytetyt varusteet lisättynä perheemme aiemmin hankkimilla leirintävarusteilla ja yhdellä lainatulla rinkalla muodostivat varustuksemme. Tapanani on ollut dokumentoida kaikki tehdyt retket ja vanhoista muistiinpanoista löytyi hyödyllinen varustelista. Pakatessa muistui mieleen vanha totuus siitä, että kaikki rinkat ovat liian pieniä ja niissä on liian lyhyet hihnat.

Kohteeksi valitsimme minulle tutun Saariselän, jossa nykyään sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuisto. Puiston järjestyssääntöjen mukaan tietä lähinnä oleva alue muodostaa perusosan, jossa leiriytyminen on sallittu vain merkityillä paikoilla.

Ensimmäinen päivä

Eeva, Sini ja Toni ruokailevat

Aloitimme retkemme Kiilopään Eräkeskukselta 6. heinäkuuta kello 17. Maastossa olevien ohjeiden mukaan on perusosassa kuljettava merkittyjä reittejä, jotta herkkä luonto ei vahingoittuisi. Niin suuntasimmekin leveää polkua pitkin kohti Rautulampea. Neljä ja puoli kilometriä kuljettuamme saavuimme päivätuvalle, joka sijaitsee poroerotuspaikalla lähellä Niilanpäätä. Valmistimme tuvassa aterian omalla keittimellä ja syötyämme jatkoimme matkaa kohti Rautulampea. Matkaa oli kuitenkin vielä seitsemän ja puoli kilometriä, joten sen illan aikana emme pääsisi perille.

Kansallispuiston perusosassa on leiriytyminen sallittu vain merkityissä paikoissa, mutta kello 21 olimme kulkeneet jo kahdeksan kilometriä ja teltta oli pakko pystyttää kuruun Suomun latvoille. Oli tosi kylmä ilma ja iltapalan jälkeen oli parasta vetäytyä nukkumaan, koska kaikki mukana olevat vaatteet päälläkään ei ulkona pystynyt oleskelemaan.

Toinen päivä

Rautulampi näkyy

Aamulla heräsimme kello 8 ja aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen jatkoimme matkaa kello 9. Nousimme heti tunturiin ja Rautupään laella pidimme hiukan taukoa. Lapset innostuivat poron näkemisestä niin, että juoksivat sen perässä pitkin tunturin rinnettä ja Sini matki poroa konttaamalla takaisin muiden luokse.

Saatuamme Rautulammen näkyviin emme malttaneet seurata merkittyä linjaa, vaan laskeuduimme tunturin rinnettä suoraan lammelle, jonne saavuimme kello 11.30. Rautulammen pienessä päivätuvassa oli kaksiliekkinen kaasuhella, joten valmistimme tukevan aterian alkukeittoineen ja jälkiruokineen.

Tuvan ympäristössä olisi leiriytyminen ollut sallittua, mutta emme sinne kuitenkaan jääneet, vaikka teltanpaikkojakin jo katselimme. Päiväretkeläisten ryhmiä pikku reppuineen liikkui lammen ympäristössä. Kiire näytti heillä olevan.

Ruokalevon jälkeen jatkoimme matkaa kello 14 Rautuvankaa pitkin Luulampea kohti. Tämä osuus oli kahdeksan kilometriä pitkä ja seurasi jokivarsia, joten jouduin vaihtamaan kumisaappaat jalkaan. Jokivarret eivät hyttysineen ja ryteikköineen ole mielimaastoani, mutta lapset jaksoivat tämän välin yllättävän hyvin. Matkan puolessa välissä teimme kahvit ja teet, vaikka hyttysiä oli todella paljon. Luulammelle saavuimme kello 18.30.

Luulammen päivätupa

Luulammen päivätupa on valtava hirsirakennus, jossa kevättalvella sijaitsee kahvila. Tuvan vieraskirjaa katsellessani huomasin suurimman osan lähipäivien kävijöistä olleen ulkomaalaisia. Merkintöjen mukaan hyttysten määrä oli tehnyt vaikutuksen edellisen päivän brasilialaisiin kävijöihin. Tuvassa ruokailtuamme pystytimme teltan lähelle Luulammen rantaa tasaiselle hiekalle. Varsinaista merkittyä telttapaikkaa ei alueella ole, mutta katsoimme tuvan lähellä majoittumisen kuormittavan vähiten luontoa.

Kahdentoista kilometrin päivämatka oli kuluttanut meidän kaikkien voimia, joten oli mentävä nukkumaan auringon paistaessa kello 22, vaikka teltta oli kuin sauna. Yöunet jäivät minulla melko huonoiksi, koska yhden aikaan heräsin kylmyyteen pelkillä pikkuhousuilla makuupussin päältä ja tärisin hyvästä makuupussista huolimatta pari tuntia tämän jälkeen.

Kolmas päivä

Sini juo vettä Kiilopäällä

Heräsimme kahdeksan maissa ja valmistimme heti tukevan aterian, sillä Kiilopään Eräkeskukseen oli vain kuuden kilometrin matka, jonka päätimme tehdä ilman ruokataukoa. Kello 10 lähdimme matkaan pitkospuita pitkin ja pian alkoi rankka nousu kohti Kiilopään satulaa. Parin juomatauon jälkeen pääsimme ylös ja koko Saariselkä näkyi hienosti takanamme aurinkoisessa säässä. Määränpää oli jo niin lähellä, että päätimme laskeutua ilman taukoa Eräkeskukselle, jonne saavuimme kello 13. Olisi pitänyt kuitenkin muistaa, että laskut ottavat jalkoihin enemmän kuin nousut, sillä kävely tuntui perillä tosi vaikealta.

Kommentit

Koko 26 kilometrin lenkki oli kierretty. Merkitty lenkki sopii muuten hyvin lapsiperheille, mutta leiriytymistä koskevia rajoituksia ei pysty noudattamaan, jos kierrokseen menee enemmän kuin kaksi päivää. Alueen järjestyssäännöissä ei mitenkään rajoiteta vaeltamista, mutta maastossa olevat ohjeet vaativat pysymään merkityillä reiteillä. Monessa paikassa oli myös tieto, että päivätuvilla olevia suuria roskiksia ei tyhjennetä. Eivät ihmiset roskia kuitenkaan kanna pois erämaasta, joten valtiolta tämä on typerää säästöä.

Lapset olivat selvinneet tosi hyvin sen jälkeen kun ensimmäisten kilometrien - lähinnä hyttysten aiheuttamat - vaatimukset kääntyä takaisin autolle loppuivat. Eevalla kulki parhaiten raskaissa nousuissa, kun taas Rautuvankan kivikoissa oli vaikeampaa. Itseni tunsin retken jälkeen yllättävän uupuneeksi, vaikka päivämatkat olivat olleet lyhyitä. Eräkeskukselle emme kuitenkaan voineet moottoripyöräilijöiden yksityistilaisuuden takia jäädä. Vasta Sodankylässä pääsimme pizzalle, ja Rovaniemellä saunaan, hampurilaiselle ja oluelle.


Jukka Tujula, jukka.tujula@mbnet.fi