Jukka Tujulan sivusto: Juttuja

Juttuja

Tämä on kokoelma lyhyitä pakinatyyppisiä kirjoituksiani erilaisista asioista.

Tähän mennessä ilmestynyt:

Englantilaistyyppinen lomanvietto

Englantilaistyyppinen ja suomalaistyyppinen lomanvietto poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tärkein näitä kahta lomanviettotapaa erottava yksittäinen tekijä on jalkapallo. Myös muita eroja löytyy, mutta monet niistäkin - kuten äänekkyys - juontavat juurensa jalkapallosta. Seuraavassa kuvaus tyypillisestä päivästä aurinkolomakohteessa englantilaisittain.

Alkuiltapäivästä kahden hengen hotellihuoneessa herää kymmenen nuorta miespuolista englantilaista lomanviettäjää. Välittömästi porukka jakautuu kahteen osastoon harjoittamaan uskonnollisia menoja: Toiset siirtyvät WC-tiloihin ja toiset parvekkeelle. Saniteettitiloissa ryhdytään palvomaan posliinijumalaa ja toimitusta korostetaan eläimellisellä huudolla. Samaan aikaan parvekkeella osoitetaan kunnioitusta kotikaupungin jalkapallojoukkueelle huutamalla voimakkaasti sen nimeä. Välillä osastot vaihtavat tehtävää lennossa. Toimitusten äänekkyys voi ihmetyttää asiaa tuntematonta, mutta jokainen livenä brittijalkapalloa seurannut tietää missä tuollaiset äänivarat on kehitetty.

Uskonnollisten harjoitusten jälkeen siirrytään lähibaariin aamiaiselle. Vaatetukseksi valitaan urheilusortsit ja sandaalit. Asun tarkoituksena lienee jo ennestäänkin kirkkaan ihon punavärin terävöittäminen. Runsaassa rasvassa paistettujen pekonin, kananmunan ja makkaran kanssa nautitaan runsaasti olutta, joka ei aivan kaikilla pysy sisällä. Mahtava naurunremakka säestää maanmiesten huutolaatoitusta.

Siirrytään päivätoimiin rannalle ja kaupungille. Vaatetukseksi valitaan urheilusortsit ja sandaalit. Siirtymätaipaleilla pysähdytään jokaiseen kadunkulmaan laulamaan - uskomattomalla volyymillä - kotikaupungin jalkapallojoukkueen kannustuslauluja. Rannalla potkitaan palloa, juodaan olutta ja huudetaan. Uimassakin käydään, sillä loma-asu antaa siihen hyvät edellytykset ja veden viileys lievittää ihon kuumotusta ja kirvelyä. Englantilaisen kaverin omistamassa pubissa juodaan olutta, seurataan valioliigan ottelua ja huudetaan. Jos ei ole ottelupäivä, niin seurataan vanhoja otteluita nauhalta. Matkalla takaisin hotellille ostetaan runsaasti olutta. Hotellihuoneessa pohjustetaan illan seikkailuja juomalla olutta ja huutamalla.

Auringon laskettua siirrytään kaupungille. Vaatetukseksi valitaan jälleen urheilusortsit ja sandaalit, mutta nyt ne joiden iho vielä sietää vaatekontaktia lisäävät vaatetukseensa t-paidan. Paita on tietysti varustettu "hauskalla" olutaiheisella tekstillä. Illan ja oluen kuluessa jalkapalloaiheiseen huutoon yhdistyy - äänen voimakkuuden kuitenkaan siitä kärsimättä - yhä enemmän örinää. Naisiin yritetään tehdä - huonolla menestyksellä - vaikutusta huumaavilla vihellys- ja huutomyrskyillä. Kun muihin kansallisuuksiin kuuluvat lajitoverit siirtyvät bailaamaan diskoihin ja yökerhoihin, niin englantilaiset ystävämme palaavat hotellihuoneeseen juomaan olutta, kannattamaan äänekkäästi jalkapallojoukkueitaan ja sammumaan.

Kirjoitettu 8.11.2003

 

Bussikuskit

Aikuinen mieshän ei selvin päin julkisia liikennevälineitä käytä. Siksi itsekin käytän niitä melko harvoin ja silloinkin mieluummin junaa kuin bussia. Syynä tähän ovat nuo mainiot yleisön palvelijat bussikuskit. Kerron tässä muutamista tapahtumista, jotka vuosien varrella ovat vaikuttaneet suhtautumiseeni bussikuskeihin.

Jokainen busseja vähänkin käyttänyt on joutunut tilanteeseen, jossa kuski lyö liinat kiinni ja huutaa: "Tämä auto ei lähde ennen kuin [matkustajien kuvaus] poistuvat." Ilmeisesti tämä kaikille tuttu toimenpide opetetaan jo asiakaspalvelukoulutuksessa. Kuski piinaa bussillista ihmisiä, vaikka painamalla jalallaan sitä oikeanpuoleista läpykkää hän voisi tarjota asiakkaille palvelua josta nämä ovat maksaneet. Tästä piinaamistavasta on yleinen variaatio kuskien tapa rangaista liian aikaisin nappulaa painanutta ihmistä. Kuski huutaa "kuka jää tässä" ja mulkoilee matkustajia. Auto ei liikahda ennen kuin joku uhrautuu kävelemään seuraavan pysäkinvälin. Esimerkiksi yhdellä vuoden 2004 alkupuoliskon harvoista bussimatkoistani jouduin kestämään tällaista kuskin terroria.

Olin perheineni menossa Sunasta Viherlaaksoon. Vaimoni pyysi kimppalipun ja minä tarkensin vielä että Espoon sisäinen. Kuski pyysi 11 euroa. Istuuduttuamme katsoin seinässä olevasta hinnastoa ja totesin oikean hinnan olevan 7 euroa. Vaadimme tietysti kuskilta takaisin 4 euroa. Vastaus oli että kone ei hyväksy peruutusta. Kuski jatkoi kylmän rauhallisesti ajamista ja koska perhe oli mukanani en viitsinyt ottaa rahoja voimakeinoin. Tästä siis opimme, että matkan hintaa ei määrää hinnasto, vaan se mitä nappulaa kuski painaa. Itse asiassa ko. ylikansallisen bussifirman edustaja vahvisti tämän minulle sähköpostitse.

Useat kuskit tulevat maista, joissa matematiikan opetuksen taso on huonompi kuin meillä. Tämän huomasin kerran mennessäni Helsinkiin. Olin varannut tasarahan kolme euroa, joka koostui noin kymmenestä kolikosta. Asetin rahat niille tarkoitetulle tasolle. Kuski siirsi kolikot yksi kerrallaan tason toiseen reunaan ja tuijotti niitä hetken. Seurasi sama toimenpide toiseen suuntaan ja jälleen tuijotus, joka lopulta siirtyi minuun. Jonkin aikaa toisiamme silmiin katseltuamme ymmärsin että minulta halutaan ratkaisua ongelmaan. Sanoin siinä olevan kolme euroa, jolloin sain lipun ja bussi pääsi jatkamaan matkaa.

Palasin kotiin Helsingistä illan viimeisellä bussilla. Loppumatkasta oli ainoa matkustaja. Ajattelin lepuuttaa silmiäni, mutta bussikuski kielsi silmien kiinni pitämisen. Luulin olevani vahvoilla ja uhmakkaasti suljin silmäni. Kuski keksi kuitenkin toimivan pakotteen: Aina kun suljin silmäni hän nosti jalan kaasulta. Pakko siinä oli antaa periksi ja pitää silmät auki.

Mannerheimintiellä Jäähallin pysäkille mahtuu melkoinen jono busseja yhtä aikaa. Huomasin odottamani bussin jonon hännillä ja kävelin sen luokse. Kuski ei kuitenkaan avannut ovea, vaan osoitti sormellaan eteenpäin. Palasin takaisin pysäkkitolpalle, josta pääsinkin kyytiin. Seuraavalla kerralla samalla pysäkillä oli sama tilanne. Otin opiksi edellisestä kerrasta, enkä kävellyt jonon hännillä olevan bussin luokse. Heilutin kättäni pysäkkitolpan kohdalla, jolloin kuski avasi oven ja bussia pysäyttämättä huusi minulle nuo kuolemattomat sanat: "Pysähtyy vain yhden kerran jokaisella pysäkillä."

Kirjoitettu 9.11.2003

 

Asiakaspalvelu

Jos on saanut huonoa palvelua tai toimimattoman tuotteen voi aina ottaa yhteyttä palvelun tarjoajaan tai tuotteen myyjään ja vaatia hyvitystä. Ei sitä yleensä kuitenkaan saa, mutta on aina hauska kuulla minkälainen versio asiakaspalvelun kolmesta pääsäännöstä ko. yrityksessä on käytössä. Säännöthän ovat:

  1. Tuotteessa tai palvelussa ei ole vikaa.
  2. Asiakas valehtelee.
  3. On välittömästi tehtävä selväksi, että asiakas on syyllinen.

Edellisessä Bussikuskit -jutussa mainitsemassani tapauksessa bussifirman asiakaspalvelu myönsi minun maksaneen neljä euroa ylimääräistä bussimatkasta. Yksimielisiä olimme siitäkin, että en ollut pyytänyt saamaani lippua. En saanut kuitenkaan hyvitystä, koska asiakaspalvelun mukaan: 1. Kuljettaja ei kuullut minun sanovan minkä alueen lipusta oli kysymys, jolloin hän päätti myydä kahdesta vaihtoehdosta kalliimman ja toimintoa ei voinut peruuttaa. 2. Tällaisia tapauksia varten ei ole mitään korvaussysteemiä. 3. Minä valehtelen.

Ilmeisesti bussifirmalla ovat rahat tosi vähissä, mutta perustelut ovat niin mahtavia, että tuollaisesta mielellään maksaa neljä euroa. Voin tässä samalla paljastaa, miten asia olisi hoidettu näppärästi jo bussissa: Kuski olisi voinut antaa neljä euroa takaisin ja vaihtaa lipun. Näinhän se toimii kaupassakin eli ylimääräiset rahat takaisin ja uusi kuitti vaikka ostos olisikin jo lyöty kassaan.

Tämä tapahtui jo kauan sitten mennessäni koulun jälkeen ensimmäiseen työpaikkaani. Olin saanut tarpeekseni rämisevistä mekaanisista herätyskelloista ja menin palkkapäivänä suureen tavarataloon ostamaan hienostuneempaa herättäjää. Valitsin kalleimman saksalaisen mallin, jossa oli voimistuva soittoääni ja torkkukytkin hipaisunäppäimellä. Kymmenisen päivää käytin kelloa ja totesin sen herättävän kahtena tai kolmena aamuna viikossa. Palautin epävarman herättäjän liikkeeseen, joka ilmoitti lähettävänsä sen maahantuojalle korjattavaksi.

Haettuani kellon takaisin totesin että se yhä herättää joskus ja joskus taas ei. Taas liikkeeseen valittamaan ja myyjä otti kellon liikkeeseen tutkittavaksi. Parin päivän päästä menin kuulemaan tuomion: Kellossa ei ole vikaa. Yritin ehdottaa vaihtoa toiseen samanlaiseen, sillä liike ei menettäisi mitään vaihtaessaan ehjän kellon toiseen ehjään. Ei käynyt. Ehdotukseni kaupan purkamisesta sai myyjän naureskelemaan asiakkaalle, joka yrittää kuukauden vanhasta käytetystä tuotteesta saada rahat takaisin. No, näyttihän kello aikaa, joten en heittänyt sitä aivan heti rodeen.

Olimme kaverini kanssa lähdössä autopikajunalla Rovaniemelle ja menimme Helsingin asemalle lunastamaan tilaamiamme lippuja. Otimme vuoronumeron ja odotimme jonkin aikaa kunnes numeromme ilmestyi myyntitiskin näytölle. Kävellessämme luukkua kohti numero vaihtui kuitenkin uudestaan. Seuraavan asiakas ehti luukulle ensin, joten annoimme hänen ostaa lippunsa. Näytettyämme lipunmyyjälle jonotusnumeromme ja kerrottuamme numeron vaihtuneen nopeasti hänen näyttötaulussaan saimme vastaukseksi kehotuksen ottaa uusi numero, sillä: 1. Hänen taulussaan ei ole ikinä ollut tuota numeroa. 2. Olemme löytäneet numerolapun lattialta.

Ostin tunnettuun ketjuun kuuluvasta liikkeestä alan johtavan valmistajan korvakuulokkeet. Kuulokkeet olivat hyvät, itse asiassa parhaat koskaan omistamistani. Kuulokkeiden johto alkoi pian - kuten tavallista - pätkiä. Malli oli kuitenkin varustettu vaihdettavalla johdolla. Lähetin sekä myyjäliikkeelle että maahantuojalle sähköpostitse kyselyn uuden johdon saatavuudesta ja hinnasta. En ollut kovinkaan yllättynyt kun kumpikaan ei vastannut. Eihän sitä nyt maksavalle asiakkaalle kannata mitään myydä. No rodeen vaan kuulokkeet. Pikkuisen kuitenkin kirpaisi, sillä kuulokkeet olivat ihan oikeasti hyvät.

Perjantaina 18.9.1998 tulimme kello 16 jälkeen parinkymmenen henkilön porukalla koulutustilaisuudesta ja päätimme mennä juomaan pari tuoppia olutta ravintola Kahteen kanaan. Baarissa ei ollut yhtään asiakasta ja tiskin takana kaksi henkilökuntaan kuuluvaa, joista toinen käänsi meille selkänsä puhuen puhelimeen ja toinen jähmettyi paikalleen. Tuoppien laskeminen onnistui, vaikkakin jotenkin vastentahtoisesti. Mutta sitten henkilökunta katosi. Odotimme henkilökuntaa takaisin tyhjien tuoppien kanssa viitisentoista minuuttia. Sitten aloitimme aktiiviset etsinnät: Keittiöstä löytyi suomea taitamaton henkilö, joka pyysi odottamaan. Ruokapuolelta löytyi muutama ihminen, joista kukaan ei tunnustanut kuuluvansa henkilökuntaan. Vessassa ei ollut ketään, eikä huhuilu tuottanut tulosta. Sitten soitimme ravintolan numeroon: puhelin soi tiskin takana viitisen minuuttia ja yritimme tehostaa vaikutusta huutamalla että täällä soi puhelin. Nuori naishenkilö ilmestyikin vastaamaan ja pyysimme puhelimessa olutta tiskin toiselle puolelle. Tarjoilija sanoi että olipa hauskaa ja loukkaantuneen oloisena kiiruhti pois paikalta. Pakkohan siinä oli lopettaa henkilökunnan kiusaaminen ja vaihtaa ravintolaa.

Kisahallin päädyssä eli ravintola City Marathonissa 80-lukulainen asiakaspalvelu oli viety huippuunsa. Baaritiskin takana oli levysoitin ja LP-levyjä, joita tarjoilijat oluen laskemisen ohella soittivat. Levysoittimen kannessa oli vuosia lappu, johon oli tussilla kirjoitettu: "Emme soita toivekappaleita edes rahasta."

Kirjoitettu 14.11.2003

 

Ruokakulttuuri

Kotimaassa matkaillessani olen usein ihmetellyt maamme ruokakulttuuria, tai oikeastaan sen puutetta. Tunnetun sanonnan mukaan: Sitä saa mitä tilaa. Kehäkolmosen sisäpuolella tämä yleensä pitääkin paikkansa, mutta monilta paikkakunnanilta on vaikea löytää syötävää - tai edes tunnistettavaa - ruokaa. Tässä muutamia esimerkkejä.

Kiteellä tilasin siistinnäköisestä pikaruokaravintolasta kebabin. Myyjä kysyi mausteista ja kertoi vielä niiden maksavan erikseen. Hiukan ihmettelin mielessäni hintapolitiikkaa, mutta pyysin kuitenkin kebabiin kaikki mausteet. Myyjä vastasi tähän aivan pokkana laittavansa sinappia, ketsuppia ja kurkkusalaattia. Tässä vaiheessa jokainen järkevä ihminen olisi poistunut paikalta, mutta järkytykseltäni en siihen pystynyt. Pöytään tuotaessa ruoka paljastui ranskalaisiksi perunoiksi, joissa oli hiukan lihariekaleita "mausteiden" lisäksi.

Kalajoella yllätti tajuton nälkä. Menin hiekkasärkillä olevan "yökerhon" pizzeriaan. Listalla oli neljä tai viisi ei niin kovin houkuttelevaa pizzaa. Koska nälkä oli todella huomattava en kuitenkaan poistunut, vaan valitsin riskittömän tuntuisen kinkkupizzan. Pizza sisälsi tasan nämä kerrokset: Pohja, sentti tai kaksi juustoa ja pinnalle siroteltuna hiukan kinkkusuikaleita. Ihan vihjeenä ravintolayrittäjälle: Muualla on yleensä tapana sijoittaa pizzapohjan päälle täyte, jonka päälle sirotellaan juustoa ja mausteita.

Kalajoen hiekkasärkät tuntuu muutenkin olevan todellinen rasvaisen ruuan rakastajan taivas. Alue on täynnä grillejä, joista näin ihan siististi pukeutuneiden ihmisten - jopa naisten - aivan selvin päin tilaavan runsaan lautasellisen makkaraa, jauhelihapihvejä, munia ja ranskalaisia, jotka oli kuorrutettu ketsupilla, sinapilla ja aurajuustolla.

Rovaniemen ja Sodankylän välillä on tasan yksi käymisen arvoisen näköinen ruokapaikka. Suuri valkotiilinen rakennus, jossa on tankkauspiste, pieni kauppa ja suuri ravintolatila. Ruuan tiedusteleminen kuitenkin selvästi järkytti henkilökuntaa. Kassahenkilön keittiöön suuntautuneen tiedusteluretken tulos oli tieto, että ainoa saatavissa oleva ruokalaji on jauhelihapihvit ja ranskalaiset. Niin siis söimme mikrossa lämmitettyjä HK:n jauhelihapihvejä pakasteranskalaisilla ja ketsupilla.

Vaasassa torin laidalla olevassa kauppakeskuksessa tilasin pitakebabin. Pöydässä paljastui, että kebab sisältää tasan kaksi komponenttia: Pitaleipää ja lihaa, jota oli noin kilo. Jötikän nähtyäni hain perheeni paikalle ja söimme neljään pekkaan yhden kebabin. Tuli halvalla maha täyteen, mutta yrittäjälle vinkkinä: Muualla pitakebabiin kuuluu myös salaattia, tulista kastiketta ja valkosipulijogurttia.

Vaasan keskustassa olevassa italialaisessa ravintolassa tilasin pasta polognesen. Kuvittelin saavani al dente keitettyä pastaa tomaattisella jauhelihakastikkeella. Huomasin kuitenkin kokin laittavan pastan ruukussa pizzauuniin. "Nou hätä" ajatteli, sillä voihan pasta polognesen toki tehdä niinkin. Koko puolituntisen jonka pasta oli hehkuvassa pizzauunissa huolestuneisuuteni kuitenkin lisääntyi ja saatuani pasta-annoksen eteeni totesin sen yhtenäiseksi rasvaiseksi limaksi. Normaaliin tapaani annoin välittömästi henkilökunnalle palautetta. Palaute tuntui yllättävän henkilökunnan ja korvauksena tulikin - vastoin normaaleja asiakaspalvelun periaatteita - ilmainen neljän hengen ruokailu.

Tämä tapahtui kauan sitten: Olin kaverini kanssa Rovaniemellä. Olimme saapuneet bussilla Kilpisjärveltä ja meillä oli ymmärrettävistä syistä nälkä. Linja-autoasemalla oli ravintola, josta tilasimme ajan tavan mukaan viininleikkeet. Pihvini oli ikimuistettava: Suurin osa siitä jäi syömättä voiman puutteen vuoksi, sillä useista laajakaarisista haarukan- ja veitseniskuista huolimatta en pystynyt sitä vahingoittamaan.

Kirjoitettu 21.11.2003

Kaupungin duunarit

Kaikkihan tietävät, että kaupungin hommissa työtahti ei ole mitenkään repivä. Näiden työn sankarien palkat maksamme kuitenkin me oikeata työtä tekevät ihmiset. Kaupungin duunareilla on lomaa huomattavasti enemmän kuin muilla ja työpäivätkin ovat usein lyhyempiä. Olen itsekin kerran ollut kaupungin hommissa ja kokemus oli huikea.

Ollessani Finlandia talossa kalustokirjanpitäjänä tutustuin paikallisten vahtimestarien työskentelyyn. Taukoa kaverit pitivät viidestä seitsemään tuntiin päivässä. Pyytäessäni vaksien apua kellaritiloissa olevan kaluston inventointiin sain tutustua kaupungin duunarien todelliseen työtahtiin. Ehdotukseeni lähteä kellariin inventoimaan vastauksena oli: "Katson kalenterista" ja pyyntö palata asiaan kahden viikon päästä.

Tekniikan eli valo- ja äänimiesten hommat Finlandia talossa oli myös hoidettu hienosti. Heitä tarvittiin yleensä vasta illalla konserteissa yms. tilaisuuksissa. Työaika oli kuitenkin kahdeksasta neljään, joten lähes kaikki työt tehtiin ylityönä. Ruokatunnilla tarkoitettiin ruokailun jälkeistä tuntia, jonka voi viettää kaupungilla. Työskentely Finlandia talossa ei ollut kuitenkaan mitenkään vastenmielistä: Johtaja tarjosi samppanjaa pienemmänkin juhlapäivän kunniaksi.

Hyvä ystäväni työskentelee Pirkkolan urheilupuistossa Helsingin liikuntaviraston palveluksessa. Häneltä kuulin tämän kertomuksen. Asiakas tuli pyytämään vaksilta keihästä. Vastauksena oli, että keihäitä ei ole. Toki keihäitä olisi ollut, mutta vaksi olisi joutunut nousemaan tuoliltaan antaakseen keihään, joten helpompaa oli kertoa että keihäitä ei ole.

Espoon kaupungin duunarien puuhastelua sain seurata päivittäin viedessäni tytärtäni päiväkotiin. Sunassa olevaa leikkipuistoa eli ns. ankkapuistoa kunnostettiin. Paikalle tuotiin joka aamu kahdesta kolmeen työkonetta ja vähintään sama määrä duunareita. Iltapäivällä puoli kolmelta paikalla olivat ainoastaan koneet. Leikkipuiston kunnostamiseen saatiin menemään kaksi vuotta. Vapailla markkinoilla urakka olisi kestänyt noin kuukauden.

Kirjoitettu 22.11.2003

 

Juustot

Juustot ovat peruselintarvikkeita, joiden saatavuus Suomessa oli aikaisemmin varsin heikkoa. Olen nuoruudessani joutunut kunnon juustojen sijasta syömään kotimaisen meijerimonopolin tuotteita. Suljetuilla markkinoilla yritys kilpailun puuttuessa helposti laiminlyö tuotekehityksen. Suomessakin oltiin ylpeitä juustojen laadusta, vaikka samalla ihmeteltiin miksi ulkomaalaiset eivät niitä arvosta. EU-jäsenyys avasi markkinat, enkä sen jälkeen ole tuon monopolin mauttomia ja kalliita juustoja ostanut. Nykyäänkin kunnon juustojen ostaminen vaatii kauppojen kiertelyä, sillä monissa kaupoissa valikoima on todella huono. Ei pidä luulla, että vaadin mahdottomia: Minulle riittää kohtuuhintainen Edam, sekä Gouda ja Feta, joissa on edes jonkin verran makua.

Kohtuuhintaista Edamia valmistetaan esimerkiksi Tanskassa. Perusjuustossa hinta on tärkeä valintakriteeri, sillä perheessämme käytetään juustoa vähintään kaksi kiloa viikossa. Kaikista halvimmat saksalaiset Edamit eivät ole kovinkaan maukkaita, itse asiassa ne ovat maultaan suomalaisen monopolituotteiden tasoa.

Hollannissa valmistetaan todella herkullista Goudaa. Muistan aina sen hetken, kun näin Leppävaaran Maxissa vierekkäin hollantilaista ja suomalaista Goudaa. Hollantilainen maksoi 25 mk/kg ja mauton monopolituote 62 mk/kg. Näistä huonolaatuisempi ja kalliimpi poistuikin pian markkinoilta. Joskus kehitys menee sentään hyväänkin suuntaan!

Fetan suurtuottaja ja varsinkin viejä on Tanska. Tanskalaisen styroksin kutsuminen Fetaksi on kuitenkin mielestäni rikos ihmiskuntaa kohtaan. Tämä tuote voisi olla pelkästään tanskalaisten ongelma ellei tämä "herkku" täyttäisi suomalaisten kauppojen Feta-hyllyjä. No löytyyhän niistä myös kotimaisia mauttomia tuotteita. Monista kaupoista saa sentään kohtuullisen hyvää Saksassa valmistettua Fetaa ja joistain jopa kreikkalaista.

Euroopan komissio rekisteröi 14.10.2002 nimen Feta suojatuksi alkuperänimitykseksi. Feta on vuohen tai lampaan maidosta tehty juusto, jota tuotetaan vain joillakin Kreikan alueilla tiukkojen tuote-erittelyjen mukaisesti. Viiden vuoden siirtymäajan jälkeen tanskalaista styroksia ei saa enää myydä Fetana. Tosin uskon nimenmuutoksen jälkeenkin suomalaisten kauppojen korvaavat Fetan valikoimissaan tanskalaisella styroksilla.

Kirjoitettu 5.12.2003

Vitsinkertojat

Eräs kaikkein ärsyttävimmistä ihmistyypeistä on vitsinkertoja. Tällainen henkilö haluaa olla porukan keskipisteenä ja vielä mahdollisimman pitkään. Nämä tyypit kertovat aina alkoholia nautittuaan samat vitsit. Niiden kestoon vaikuttaa huomattavasti nautitun alkoholin määrästä riippuva usko omaan virtuositeettiin. On tosin olemassa myös selvin päin vitsejä suoltavia lajitovereita.

"Olkaa hiljaa. Kuulin hyvän jutun" on tavanomainen aloitus. Sitten pönkitetään tapahtuman todenperäisyyttä kertomalla laajasti siihen liittyvistä henkilöistä ja paikoista. Muiden paikalla olevien henkilöiden yritys jatkaa kesken jäänyttä keskustelua saa kertomataiteilijan äänekkään tuomion: "Olkaa nyt hiljaa, kun minä kerron." Riidan välttämiseksi moni alistuu ja kuuntelee hiljaa eeppisiin mittoihin venyvää kertomusta, jonka loppu on kyllä jo kaikkien siitä vähänkin kiinnostuneiden tiedossa.

Ravintolassa vitsinkerronnan vältteleminen usein onnistuu, sillä aina voi kohteliaasti poistua baaritiskille. Tosin pahimmat vitsiterroristit yrittävät estää lähdön, ja jos eivät siinä onnistu niin lupaavat pitää tiskillä käynnin ajan taukoa kertomuksessa. Tällaisessa tapauksessa kannattaa juoda useampi tuoppi tiskillä. Seuraa saa pian muista kaskuartistia pakenevista tovereista. Tosin artisti itsekin saapuu tiskille pöydän käydessä tyhjäksi. Jos paikassa on tanssilattia, niin se tuo hetkellisen pelastuksen: Vitsimaestro ei useinkaan viitsi tulla huutamaan monologiaan hitaita tanssivan parin korviin. Pakkomielteisimmät kaskuilijat tosin tähänkin saattavat turvautua. Tällöin kannattaa käyttää tanssin liikettä hyväkseen ja yhdistää siihen teräviä iskuja kyynärpäällä, jalkapyyhkäisyjä tai vitsimaanikon pään ohjaaminen lähimpään tolppaan.

Haitallisimmillaan vitsinkertojat ovat työpaikoilla, varsinkin jos ovat päässeet johtavaan asemaan. Kavereiden kesken voi sentään yrittää kertoa vitsin olleen tosi huonon ja kieltää kertomasta lisää. Johtajien vitsit sen sijaan eivät saa kritiikkiä ja näin heidän uskonsa omiin vitsinikkarin kykyihin kasvaa. Mitä isompi pomo, sitä huonommat vitsit. Johtajien perusteetonta uskoa omiin vitsinkertojan kykyihin pönkittää parhaansa mukaan alempi johto, joka muodostuu "huumorintajuisista" ihmisistä. Tämän huomaa palavereissa joissa kaikki henkilöstöryhmät ovat edustettuina: Johtajan kerrottua vitsin tavalliset työntekijät ovat hiljaa ja häpeissään johtajansa puolesta, mutta alempi johto kilpailee keskenään naurun äänekkyydessä ja kestossa. Ja taas työntekijät saavat hävetä; nyt alemman johdon puolesta.

Kirjoitettu 29.3.2004

Huonoimmat tuotemerkit

Tuotemerkki on todella huono, jos se haittaa tuotteen myyntiä. Esimerkiksi italialaisen valkoviinin nimi Tollo ei varmaankaan edistä tuotteen myyntiä Suomessa. Sille ei voi mitään, että tuotemerkki tarkoittaa jossain kielessä jotain negatiivista, mutta kotimaisten tuotteiden nimien ei luulisi aiheuttavan inhoa tuotteita kohtaan. Itse olen kohdannut kaksi tuotemerkkiä, jotka ovat niminä niin vastenmielisiä, että en tule näitä tuotteita koskaan ostamaan.

Sinuhe lihapiirakat. Faaraoiden aikaisen egyptiläisen lääkärin lihapiirakat eivät kuulosta kovinkaan houkuttelevilta. Sinuhesta tulee mieleeni kaksi asiaa: Kallonporaus ja muumiot. Lihapiirakoiden täytteenä käytetty mössö tuo siis mieleeni tuhansia vuosia vanhat aivot tai muumion mätänevän lihan.

Mesisukka. Mesi on kukissa esiintyvä yhdiste, joka muodostuu pääasiassa vedestä ja sokerista. Jos sitä laitetaan sukkiin, niin niistä tulee paitsi märät niin myös tahmeat. Sanalla mesi voidaan tarkoittaa myös yleensäkin kosteutta. Sukissa usein esiintyvä kosteuden muoto on hiki. En ole kaupoissa koskaan uskaltanut kokeilla onko Mesisukkiin imeytetty jalkahikeä jo tehtaalla.

Kirjoitettu 4.4.2004

Helvetti

Kukaan ei ole palannut helvetistä, joten emme tiedä millaista siellä on. Helvetin kuviteltu olemus muotoutuu kunkin yksilön oman kokemuspiirin mukaiseksi. Niinpä esimerkiksi omalla työpaikallani yleisesti yhdistetään helvettiin kaksi asiaa: Kerääminen ja kylmyys. Kyseessä on siis ns. ryssänhelvetti. Jätän kuitenkin syrjään tällaiset peruskysymykset ja käsittelen seuraavassa muutamia yksittäisiä helvetin ominaisuuksia oman kokemuspiirini valossa.

Jos radiolähetykset kuuluvat helvetissä niin olen vakuuttunut, että kanavia on vain yksi: Radio Nova. On ikuisesti aikaa kuunnella kappaleita Nick Kershaw: The Ridle ja Cutting Crew: (I Just) Died In Your Arms. Jokaisen kappaleen jälkeen juontaja esittelee itsensä ja käkättää. Tämän jälkeen soittaa kuuntelija, joka kehuu ohjelmapolitiikan ja pyytää jompaa kumpaa soittolistalla olevista kappaleista.

Helvetin TV:n urheilu tarjonnasta mainittakoon joka päivä uusittavat Los Angelesin olympialaiset: Maahockeytä, kouluratsastusta ja muista lajeista vain amerikkalaisten urheilijoiden suoritukset. Selostajaveteraani kertoo ääni värähdellen: "Kaleemullah tekee maalin, mikä on hänen viidentensä tässä turnauksessa, mikä järjestetään täällä kolmannen kolmatta olympiadin kisoissa." Myös golf, lentopallo ja baseball (myös kotimainen versio) saavat runsaasti lähetysaikaa. Kulttuuritarjonnasta vastaavat tangomarkkinat ja Mikko Alatalo. Maanpäälliset ja helvetilliset saippuasarjat eivät poikkea toisistaan, vaan käsittelevät elämän suuria kysymyksiä: Kuka on oikea isäni? Onko äitini sittenkin isäni ja veljeni äitini? Palautuuko näkö? Herääkö hän koomasta?

Liikenneyhteydet on järjestetty siten, että Mikkelin ja Kuopion välinen kärrypolku kottaraisenpönttöineen ja ikuisine tietöineen on monistettu kaikkien helvetin paikkakuntien väliin. Julkinen liikenne on helvetissä hoidettu niin että YTV kurssittaa kuskit ja VR toimittaa lippuprintterit.

Kirjoitettu 14.8.2004

Joulu

Joulua vietetään vuosittain noin kahden kuukauden ajan marraskuusta loppiaiseen. Joka vuosi joulunajan tulo kuitenkin pääsee yllättämään. Kun lähtee ostoksille autolla, jossa on kesärenkaat ja katselee matkalla vihreitä nurmikoita niin kaupan ovella kajahtava Jingle Bells on järkytys. Puhumattakaan ryntäilevistä ihmismassoista, jotka estävät normaalin shoppailun. Jopa yleensä rauhalliset kirjakaupat ovat joulun alla kaoottisessa tilassa. Tosin mitään ei kannattaisi ostaakaan, koska hinnoissa on joululisää.

Pikkujoulujen vietto estää Helsingistä poistumisen ravintolaillan päätteeksi. Tuhannet ihmiset seisovat aamuun asti pakkasessa ja tuiskussa pikkukengissä taksitolpilla. Bussit ja junat ovat nämä ihmiset keskustaan tuoneet. Miksi ne eivät kulje silloin kun on kotiinlähdön aika? Rikosnimikkeistä tulee ensimmäisenä mieleen heitteille jättö.

Varsinaisina joulunpyhinä jopa normaalin ravinnon saanti vaikeutuu. Söipä perheen kanssa tai sukulaisissa niin aina saa sikaa ja ihmeellisiä perinnemössöjä. Normaalisti tällainen ongelma ratkeaisi menemällä ravintolaan syömään, mutta jouluna ruokaravintolat ovat kiinni. Niin kyllä on suurin osa baareistakin.

Asuntojen muutenkin niukasta kaappitilasta suuri osa menee erilaisten jouluvalojen ja -koristeiden säilyttämiseen. Joulukoristeet pidetään esillä periaatteessa loppiaiseen, mutta viime vuosina on yleistynyt tapa pitää jouluvaloja vilkkumassa vielä pääsiäisenä. Niitä on sitten kiva pääsiäispyhinä terassilta bongailla. Monet parvekkeet ja pihat ovat täynnä rytmikkäästi vilkkuvia valoja. Naapurit joutuvat ilmeisesti teippaamaan tervapahvit ikkunoihinsa voidakseen nukkua tai katsella televisiota. Joulukuusesta varisee älytön määrä neulasia, joita imuroidaan vielä seuraavana kesänäkin. Yleensä jouluun mennessä edellisen vuoden neulasista on selvitty. Poikkeuksena kaappien ja lipastojen alle joutuneet neulaset, jotka asunnon seuraava asukas ensi töikseen imuroi.

Joululahjaksi voi ostaa jotain hyödyllistä, josta tietää saajan ilahtuvan. Tämä vaatisi kuitenkin niin paljon rahaa, että monikaan ei tähän vaihtoehtoon turvaudu. Niinpä ostetaan kuutiometri kaikenlaista halpaa skeidaa ja pakataan rojut sopivan kokoisiin satseihin sukulaisille jaettavaksi. Seuraavalla yläkaappien siivouskierroksella tavarat heitetään rodeen, eli paikkaat jonne ne alunperinkin olisivat kuuluneet. Moni ihminen - niin lapsi kuin aikuinenkin - loukkaantuu lahjoista jotka saa ja varsinkin niistä joita ei saa. Tämä aiheuttaa valtavasti joulustressiä niin lahjan antajalle kuin saajallekin, koska asia on jo etukäteen molempien tiedossa.

Kirjoitettu 27.11.2004

Hinku ja Vinku

Kaikilla Suomessa 60-luvun lopulla eläneillä lapsilla on yhteinen trauma: TV sarja Hinku ja Vinku. Revityistä paperin palasista tehdyt siat söivät omenia ja kamppailivat Suursyömäriä vastaan. Muistan miten me alle kymmenvuotiaat vihasimme tuota opettavaista sarjaa. Jos maailman huonoimman TV-sarjan palkinnosta kilpailtaisiin, niin Suomen edustajan valinta olisi helppo.

Aika parantaa haavat ja tuon rikoksen suomalaisia lapsia kohtaan voisi kuvitella vanhentuneen. Mutta olen kuullut tuon sarjan tekijöitä nimitettävän suomalaisen animaation pioneereiksi. Ei vaadi kovin paljoa luovuutta ottaa puolalainen sosialisminmakuinen idea ja repiä paperista pari sikaa. Ikinä en ole ketään lyönyt, mutta jos joku tunnustaa minulle olleensa mukana tuon sarjan tuotannossa niin saattaa olla että tingin em. periaatteesta.

Kirjoitettu 1.1.2005

Urheilun tarkoitus

Hyvin monilta urheilun parissa puuhastelevilta ihmisiltä on päämäärä kateissa. Ei siis ymmärretä mikä on urheilun perimmäinen tarkoitus. Istutetaan junioreita vilttiketjussa ottelun voittamiseksi tai vaaditaan valtiolta rahaa ammattiurheilijoille.

Jotkut erehtyvät pitämään rahaa urheilun tarkoituksena. Aikaisemmin jääkiekko-otteluita järjestettiin, jotta joukkueet saisivat pelata ja yleisö katsoa pelejä. Kaukalon laidoissa oli mainoksia, joista saatavilla tuloilla rahoitettiin pelaamista. Nykyisin jääkiekko-otteluita järjestetään, jotta saataisiin paikalle ihmisiä katsomaan niitä mainoksia ja näin rahaa osakkeenomistajille. Katsojien houkuttelemisessa käytetään kyseenalaisia ja jopa rikollisia menetelmiä, kuten vastustajan tahallinen vahingoittaminen. Myös amerikkalaista showpainia muistuttavia joukkotappeluita käytetään yleisön kalastelussa.

Jotkut erehtyvät pitämään voittamista urheilun tarkoituksena. Tämä väärinkäsitys voi joukkuepeleissä johtaa siihen, että vain parhaat pääsevät pelaamaan. Tukholman maratonilla on tämän ideologian mukaan 16 999 häviäjää, joista 99,9% on lähtenyt turhaan matkaan, koska voittoon ei ole mahdollisuuksia.

  1. Urheilun tarkoitus on se, että ihmiset saisivat liikuntaa, koska sillä on positiivinen vaikutus terveyteen ja elämänlaatuun.
  2. Kilpaurheilun tarkoitus on se, että ihmiset saisivat liikuntaa kilpaillessaan ja harjoitellessaan kilpailuihin.
  3. Huippu-urheilun tarkoitus on se, että ihmiset saisivat liikuntaa innostuessaan itse urheilemaan seurattuaan huippujen suorituksia.

Vielä sama rautalangasta: Urheilun päämäärä on liikunta. Kilpailujen tarkoitus on motivoida liikuntaan. Huippu-urheilu on liikunnan mielikuvamainontaa.

Verovaroja pitäisi jakaa ainoastaan sellaisille urheilujärjestöille, jotka tunnustavat nämä periaatteet. Ja rahat tulisi jakaa tarpeen ja liikunnallisen merkityksen, eikä kilpailullisen menestyksen mukaan.

Kirjoitettu 27.4.2005. Julkaistu HS yleisönosastossa. Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja lähetti minulle viestin, jossa kiitti hienosta kirjoituksesta.

Visa, narikka ja euro

Käteistä rahaa ei nykyisin useinkaan tarvita, vaan maksaminen sujuu pankkikortilla tai luottokorteilla, joista yleisin on Visa. Esimerkiksi autopesuloissa tai parkkihalleissa voi maksaa Visalla työntämällä kortin lukijaan. Ei tarvita edes mitään tunnuslukuja. Kaupoissa pitää vaivautua allekirjoittamaan kuitti ja nettikaupoissa kirjoittamaan Visakortin numero tai pankkitunnukset. Jostain syystä kaikkea ei voi maksaa kortilla.

Busseissa ja raitiovaunuissa on oltava käteistä rahaa. Toki erilaisia etukäteen maksettavia kortteja on olemassa, mutta harvoin julkisia kulkuvälineitä käyttävän ei ole järkevää sitoa rahojaan tällaiseen. Onneksi takseissa kortit kelpaavat, joten kotiin pääsee myös ilman käteistä. Toinen ongelma on narikkamaksu. Tämä onkin paha ongelma, sillä on turhauttavaa ottaa pankkiautomaatista seteli ja ostaa sillä jotain saadakseen vaihtorahana narikkamaksuksi kelpaavia kolikoita. Asiakkaalle olisi helpotus, jos Visa kävisi narikassa, mutta narikkayrittäjille se tuskin sopisi, sillä saatu rahamäärä olisi helposti selvitettävissä ja tulot joutuisivat verotuksen piiriin.

Kuten olemme tiedotusvälineistä kuulleet euroon siirtyminen ei nostanut hintoja. Myöskin inflaatio on ollut lähes olematonta, joten hinnat ovat nyt suunnilleen samalla tasolla kuin markka-aikaan. Narikkamaksut ovat nykyisin useimmiten puolentoista ja kahden euron välillä. Markka-aikana siis maksoimme narikasta 9 - 12 markkaa. Ostin äskettäin korvakuulokkeisiin johdon, joka maksoi 26 euroa. Kuulokejohto maksoi siis markka-aikana 155 markkaa. Samoin ostin autooni etujarrupalat, jotka maksoivat 197 euroa ja asennus 63 euroa. Markka-aikaan siis etujarrupalat maksoivat 1171 markkaa ja asennus 375 markkaa.

Kirjoitettu 27.4.2005

Hauskaa

Maailmassa on paljon hauskoja asioita. Yleisenä tuntomerkkinä tällaiselle asialle voidaan pitää naurua. Eli mitä enemmän ihmiset nauravat, sitä hauskemmasta asiasta on kysymys. Otetaanpa esimerkiksi pari em. kriteerin mukaan erittäin hauskaa asiaa.

Chaplinin elokuvat. Pieni kulkuri yrittää hankkia itselleen ruokaa ja yösijaa. Joskus nälkä yltyy niin pahaksi, että köyhä maankiertäjä joutuu syömään kulkuvälineensä eli kenkänsä. Isommat ja rikkaammat lyövät ja sortavat kulkuria. Ihmisten lisäksi myös erilaiset koneet ja laitteet murjovat hyväntahtoista päähenkilöä.

Eläintarhat. Eläimet häkeissään ja vanhemmat (Sikäli kun naurultaan pystyvät puhumaan) tulkitsemassa lapsilleen eläinten tekoja ja ajatuksia: "Nyt se pyytää ruokaa. Nyt se luulee, että kukaan ei huomannut minne se piilotti ruuan. Nyt se kiittää. Nyt se on kateellinen. Nyt se murjottaa. Nyt se on ylpeä. Nyt se juoruilee. Nyt se katsoo meitä ja miettii mitä nuokin tuossa tuijottavat."

Kirjoitettu 15.6.2006

Micra

Maailma on täynnä erilaisia salaliittoja, tai ainakin salaliittoteorioita. Siksi on hämmästyttävää (tai oikeastaan ei, sillä sehän osoittaa peittelyn onnistuneen), että yhtä kaikkein ilmeisimmistä salaliitoista ei ole käsitelty mediassa. Kyseessä on kaikkien autoilijoiden tuntema Nissan Micra salaliitto. Siitähän täytyy olla kyse, kun liikennettä hidastavan Micran käännyttyä pois edestä seuraavasta risteyksestä kääntyy taas toinen Micra eteen. Tämähän ei vaadi kuin liikenteenohjauskeskuksen, yhteyden kaikkiin Microihin ja päivystysvuorot autojen omistajille. Yhteyslaitteisto on helppo asentaa jo tehtaalla, mutta kuljettajien saaminen mukaan päivystykseen vaatinee runsaasti taloudellista panostusta.

Tukea liikenteen jarruttamiseen Micrakuskit saavat yleisönosastokirjoittajilta, jotka tuomitsevat "takapuskurissa roikkumisen". Koko termihän on täysin naurettava. Autoissa on kahdesta kolmeen jalalla painettavaa läpyskää, joista oikeanpuolista painamalla pääsee eroon takapuskurissa roikkujista. Sen sijaan Micrailu eli etupuskurissa roikkuminen on liikenneturvallisuutta vaarantavaa toimintaa.

Micrailua ei pidä sekoittaa Fiat 600- ja Lada-kuskien aikaisemmin harrastamaan liikenteen hidastamiseen, joka johtui auton teknisistä ominaisuuksista. 70-luvulla jonon kärjessä oli yleensä Fiat kuussatanen eli kusiainen. Kuljettajana oli usein nainen, joka ajoi nenä kiinni tuulilasissa. Kusiaisessa oli tehokkaimmillaan 32 hevosvoiman moottori ja huippunopeus 110 km/h. Ladassa taas nopeutta rajoittavana tekijänä olivat ajo-ominaisuudet. Sen sijaan Micrassa teho on vuoden 2007 malleissa 65-110 hevosvoimaa ja huippunopeus 154-190 km/h eikä ajo-ominaisuuksissakaan pitäisi olla vikaa.

Kirjoitettu 2.3.2007

Turhimmat ammatit

Työnteko on näppärä tapa hankkia pieniä mutta säännöllisiä ansioita välttämättömien elintoimintojen ylläpitämiseksi. Esimerkiksi varastamiseen verrattuna työnkeko tarjoaa riskittömän ja usein eettisesti paremman tavan toimia. Tulee kuitenkin helposti mieleen ainakin pari ammattia, joista on ainoastaan haittaa ihmisille. Luulisi tällaisessa tehtävässä työskentelevän ihmisen omantunnon kolkuttavan sen verran, että jos ei muuta työtä löydy siirtyisi edes hieman rehellisempien varkauksien ja ryöstöjen pariin.

Puhelinmyyjät. Usein valitetaan, että suuri osa sähköpostista on spammia, vaikka ei-toivotun meilin käsittelyyn ei mene montaa sekuntia ja käsittely voidaan tehdä silloin kun siihen on aikaa. Puhelinspammi sen sijaan aiheuttaa huomattavasti enemmän haittaa ja pahaa mieltä kohteilleen. On hyvin vaikea kuvitella millaisia niljakkaita otuksia saadaan palkattua puhelinspammereiksi. Tietysti jokainen järkevä ihminen napsauttaa punaista luuria, kun selviää että keskustelukumppani on puhelinmyyjä. Nämä lierot yrittävätkin salata asiansa mahdollisimman pitkään juttelemalla niitä näitä saadakseen tehtyä mahdollisimman paljon kiusaa.

Portsarit. Nuo mainiot miehet kapakoiden eteisissä, joiden tehtävänä oli vielä viime vuosituhannella estää päihtyneiden sisäänpääsy ja vartioida narikkaan jätettyjä takkeja. Nykyään kun kaikki pääsevät sisään ja takin voi pitää päällä on portsarin ainoa tehtävä kerätä kahden euron kolikoita. Ongelma on siinä, että tuskin kenelläkään on taskut täynnä kahden euron kolikoita. Näin baariin mennessä on kerrottava portsarille, että käy tiskiltä hakemassa portsarirahan. "Yksi pitkä. Laitetaan Visalla. Kirjoita kaksi euroa yli, niin saan maksettua portsarille." Eihän tämä voi olla näin vaikeaa. Mihin ihmeelliseen tarkoitukseen tarvitaan miestä, joka kerää kahden euron kolikoita, kun saman summan voisi maksaa baaritiskille tai automaattiin? Kai siitä rahastajasta jotain kustannuksiakin kapakalle aiheutuu? Jos ei muuten niin laskutaitoisten ihmisten mennessä siihen baariin, jossa stobe maksaa 4 egeä, eikä siihen jossa se maksaa 3,5 + 2 egeä.

Kirjoitettu 12.4.2007

Autoradion käyttöliittymä

Autoradion käyttöliittymä on "kehittynyt" huimasti muutamassa vuosikymmenessä. Aikaisemmin perustoiminnot pystyi hoitamaan käsikopelolla ja samalla turvallisesti seuraamaan liikennettä. Yhdistetty virta- ja äänenvoimakkuuskytkin oli iso pyöritettävä nappula. Pienemmistä nappuloista säädettiin bassoa ja diskanttia. Nämäkin kytkimet toimivat pyörittämällä. Kanavat loksahtivat paikoilleen esivalintanäppäimistä, joita oli helposti sormin tunnettava rivi aparaatin alalaidassa.

Nykyisen autoni radiossa nämä toiminnot hoidetaan ohjekirjan mukaan seuraavasti: Virta kytketään painamalla virtapainiketta (merkitty ympyrällä, jossa viiva yläosassa). Äänenvoimakkuus säädetään neljään suuntaan kallistuvasta pyöreästä nappulasta ylä- tai alareunaa painamalla (merkinnät vasen SRC, oikea BAND, alas -, ylös +). Basso ja diskantti säädetään painamalla lyhyesti MOD näppäintä ja sen jälkeen toisesta nelisuuntaisesta nappulasta (merkitty vasen <<, oikea >>, alas; nuoli alas, ylös; nuoli ylös) ylä- tai alareunasta painamalla saadaan esiin säätökohteet, jotka muuttuvat seuraavasti: BASS - TREBLE - BALANCE - FADER - BASS. Valitaan BASS tai TREBLE ja em. nelisuuntaisesta näppäimestä painetaan oikeasta tai vasemmasta reunasta. Valikosta poistutaan painamalla lyhyesti MOD-painiketta. Kanavien esivalintanäppäimet sijaitsevat näytön molemmin puolin ja niitä on viisi kappaletta. Muut viisi + viisi FM asemaa löytyy painamalla BAND eli ensimmäisen nelisuuntaisen painikkeen oikeasta reunasta, jolloin saadaan esille valikko FM1 - FM2 - FMT - MW - LW - FM1. Valitaan jompikumpi FM-alkuinen, joka ei ollut juuri käytössä.

Edellisessä kappaleessa mainittuja toimintoja ajettaessa ei tekisi kuin ehkä Houdini ja hänkin vasta kovan harjoittelun jälkeen. Vaikka saisi hyvin valaistulla parkkipaikalla tunnin aikaa säätöjen tekemiseen, ei ilman manuaalia monikaan tehtävästä selviäisi.

Kirjoitettu 20.4.2007

Esimiehet

Työpaikoilla tapaa usein ilkeitä ihmisiä eli esimiehiä ja päälliköitä. Aikaisemmin heitä kutsuttiin työnjohtajiksi. Usein olen miettinyt valitaanko ilkeät ihmiset esimiehiksi vai tekeekö esimiesasema ihmisistä ilkeitä. Ensimmäistä vaihtoehtoa voisi perustella sillä, että yritykset eivät uskalla valita esimiehiksi ystävällisiä ja muiden kanssa hyvin toimeentulevia ihmisiä, koska pelätään työmoraalin ja kurin höltyvän. Samoin sitä tukee tapa valita esimies toiselta osastolta. Silloin pomo ei ymmärrä mitä työntekijät tekevät, mutta ei sillä ole merkitystä koska pomo ei tee työtä vaan johtaa.

Esimiehen työtehtäviin kuuluu oleellisena osana työntekijöiden kannustaminen. Tähän on tärkein työkalu kirjallinen varoitus. Myös suullista varoitusta, huutamista, uhkailua, luunappeja ja työtehtäviin liittyviä sanktioita käytetään. Itse varoitusten antamiseen ei mene paljoakaan työaikaa, mutta siihen kaikkeen tietokoneella suoritettavaan seurantaan joka mahdollistaa varoitukset menee ilmeisesti suurin osa työajasta. Jos kannustaminen ei tuota tulosta, on vuorossa irtisanominen. Tähän tärkeään toimenpiteeseen esimiehet saavat kurssitusta ja tarvittaessa apua henkilöstöhallinnosta. Kolmas tärkeä työtehtävä on alaisten tekemiin kysymyksiin, parannusehdotuksiin ja aloitteisiin vastaaminen. Tähän on kaksi täysin erilaista tapaa: Kielletään ongelman olemassaolo "turha tulla tänne itkemään, asia on kunnossa" tai myötäillään "hyvä idea, tässä menee kuitenkin jonkin aikaa...", "en nyt tässä osaa sanoa, mutta palataan asiaan seuraavassa palaverissa." Asiaan ei tietenkään koskaan palata, eikä mitään tapahdu.

Valtaansa esimiehet käyttävät, kun työntekijöiden lomia määrätään. Siinä ei paljoa paina työvuodet, kun saa ilmoitustaululta lukea olevansa toukokuussa kesälomalla. Jos esimiehiksi valittaisiin ystävällisiä ihmisiä, nämä keskustelisivat työntekijöiden kanssa loman ajankohdasta. Esimiehen ollessa erityisen ilkeä hänelle ei kannata kertoa ollenkaan lomatoivomusta, koska näin pomo saattaa vahingossa antaa loman haluttuna ajankohtana. Palkasta tehtävät pienet vähennykset ovat myös oiva keino käyttää valtaa: "Ei makseta palkkaa koska sairauslomatodistuksesta puuttuu sairauden laatu suomeksi." "Sinulle ei kuulu suoritetta tästä työstä, vaikka muille kuuluu."

Kirjoitettu 24.3.2008

Parkkihalli

Espoon keskuksen S-marketin parkkihallissa sattuu ja tapahtuu. Spurgut juovat viinaa ja oksentavat. Mamut myyvät kiikareita. Hauskaa on ollut myös seurata kunnianhimoisten kuskien ajosuorituksia: Kymmenen senttiä hallia korkeampaa pakua sisään ruhjovaa, neljä kertaa peräkkäin samaan tolppaan törmäävää tai nelikulmaista betonipylvästä pyöreäksi auton kyljellä hiovaa.

Pieni vihje harvemmin parkkihalleja käyttäville: Jos et osaa ajaa autoa tai olet humalassa älä mene parkkihalliin harjoittelemaan peruuttamista. Varsinkaan hallin ovesta tultaessa ensimmäinen paikka ei ole suositeltava harjoitteluun. Muutenkin autoa on helpompi ajaa eteenpäin. Perustelu: Kuljettajan istuin on sijoitettu niin, että näet helposti ulos tuulilasista, mutta et takalasista. Tavaratila on lähes kaikissa autoissa takana, joten parkkiruutuun peruuttamalla vaikeutat ostosten lastaamista. Vaikeampi tehtävä on osua ruutuun, kuin sieltä pois, joten etuperin ruutuun ja takaperin pois.

Parkkihallissa olen törmännyt mielenkiintoiseen automerkkikohtaiseen pysäköintikäytäntöön. Mersedes-Benz merkkisten autojen kuskit ovat ilmeisesti jostain saaneet luvan pysäköidä koslansa paikkoihin, joihin ei ole piirretty parkkiruutuja. Tarkemmin sanottuna paikkoihin, jotka sijaitsevat invapaikkojen ja kaupan oven välissä. Ensin luulin, että ko. paikkoja käyttävät vain eläkkeellä olevia 30-vuotiaita hevosmiehiä kuljettavat kansallispukuiset naiset, jotka suosivat tuota saksalaista merkkiä. Olen kuitenkin nähnyt myös valtaväestöön kuuluvien mersukuskien käyttävän noita spesiaalipaikkoja. Varsinkin helvetillisen kokoisia city-maastureita sijoitetaan niin lähelle kaupan ovea, että kauppakärryjen ajo-ominaisuudet ovat kovilla. Kerran oli pakko ohimennessä heittää yhdelle pariskunnalle: "Ettekö yhtään lähemmäksi ovea saaneet autoa mahtumaan?." Ei aivan selvin päin ollut nainen vastasi: "Tuu takas niin saat turpaan."

Kirjoitettu 8.11.2010

Julkinen liikenne maaseudulla

Maaseudulla tienvarret ovat täynnä bussipysäkkejä ja radanvarret asemia. Voisi siis luulla, että bussit ja junat pysähtelevät usein siihen tarkoitukseen varatuilla paikoilla. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka liikennöintiä olisikin, niin nousu kulkuvälineisiin tai kulkuvälineistä on mahdotonta. Seuraavassa muutama esimerkki.

Toijalan ja Turun välillä on rautatie. Rata on ollut siellä kauemmin kuin rantarata Espoossa. Henkilöjuniakin kulkee päivittäin yhdeksän kappaletta molempiin suuntiin. Tällä 131 kilometriä pitkällä radalla on lukuisia asemia, mutta junat pysähtyvät vain Humppilassa ja Loimaalla. Junat eivät siis pysähdy esimerkiksi Urjalassa tai (Forssan) Matkussa.

Helsingin ja Porin välillä valtatiellä numero 2 kulkee busseja arkisin 24 kappaletta suuntaansa. Kaikki ovat pikavuoroja, jotka pysähtyvät vain pikavuoropysäkeillä. Näitä pysäkkejä on yleenä kuntakeskuksissa.

Mökkimme kohdalla on bussipysäkki, mutta siinä ei ole koskaan pysähtynyt bussia, sillä mikään linja ei kulje siitä ohi. Eihän bussilinjojen tarvitsekkaan kulkea jokaisen mökin ohi, mutta kun kyseessä on valtatie 9 välillä Turku - Tampere.

Joku omituinen logiikkahan näissä täytyy olla, mutta ei se minulle avaudu.

Kirjoitettu 23.3.2012
Jukka Tujula jukka.tujula@mbnet.fi