Jukka Tujulan sivusto / Liikunnallisia harrastuksiani / Kalliokiipeily: Oslon kiipeilyreissu

Oslon kiipeilyreissu

Heinäkuussa 1995 kävimme ystäväni Harri Hedgrenin kanssa Oslossa rymyämässä paikallisilla kallioilla, tässä muistiinpanoihini perustuva matkakertomus.

Osloa Ekebergiltä

Leiriydyimme Oslon keskustan tuntumaan mukavalle Ekebergin leirintäalueelle, josta on hienot näköalat itse kaupunkiin. Matkanjälkeistä palautumista tehostaaksemme kävimme tutustumassa pariin kallioon heti saavuttuamme. Puolen tunnin kävelymatkan päässä autotieltä sijaitseva Hauktjernin kallio näytti hyvin lupaavalta ja sinne päätimme palata matkamme lopulla. Poikkesimme myös Hellerudin kalliolle, jonka juurelle pääsee autolla. Kallio oli hyvän näköinen, mutta päätimme jättää sen paremmille kiipeilijöille, koska alle seiskan reittejä ei ollut kuin muutama. Molemmat edellä mainitut kalliot sijaitsevat noin viiden kilometrin etäisyydellä leirintäalueesta.

Ensimmäisenä kiipeilypäivänä kohteenamme oli Fjell, joka sijaitsee 10 kilometrin päässä leirintäalueelta hiljaisen kylätien varrella ja on auringonpaisteella kuuma paikka. Kiipesimme kaksi hienoa 30 metristä halkeamareittiä jyrkähköllä laatalla. Reitit olivat Domus 5 ja Pinus 5+, joiden lisäksi kiipesimme helpon, mutta pelottavannäköisen Overraskelsen 4+. Reitti kulki ensin katon alla ja sitten loivana poikkikulkuna ylös.

Illalla katsastimme Hvitebjörnåsenin kallion, jossa piti olla helppoja porahakareittejä. Niin varmaan olikin, mutta paikka oli sellainen kivilouhos, että jätimme sen koluamisen paikalliselle nuorisolle.

Seuraavana aamuna kävimme Grefsenåsenin kalliolla, jossa myös on topon mukaan helppoja reittejä. Kiven laatu oli tosi irtonaista ja kallio oli vielä surkeampi kuin edellisen päivän "kivilouhos". Paikalla ei ollut yhtään kiipeilijää, emmekä mekään sinne jääneet, sillä rapakivi- ja paskarännispesialisteja emme ole.

Oslon vanhin kiipeilypaikka Kolsås sijaitsee muutaman kilometrin raskaan lähestymismarssin päässä autotiestä. Övre sydstup ja nedje sydstup tuli katsottua: ei todellakaan mikään urheilukiipeilypaikka, sillä monet reitit ovat vuosisadan alkupuolelta. Kiviaines tuntui melko heikolta ja itse seinämä oli täynnä hyllyjä eikä mistään laatasta ollut tietoakaan, joten päätimme unohtaa tämänkin kiipeilypaikan. Hiki pintaan oli ainoa tulos Kolsåsista, varsinkin kun tuli raahattua rensseleitä mukana koko muutaman tunnin sightseeingin ajan.

Harri Montebellossa

Päivän viimeinen kohteemme oli Damtjern, jossa jopa kiipesimme yhden reitin nimeltään Klidöl'n 5+. Kun Harri vielä rimpuili yläköydellä Cool hand Luken 6+, olimme aivan kypsässä kunnossa. Muuten kallio oli hieno pystysuora seinä, jossa useita hyvännäköisiä kasin reittejä. Tosin meille on aivan sama minkä näköisiä kasin reitit ovat.

Kolmannen kiipeilypäivän päätimme ottaa kevyemmin ja tutustua boulderpaikkoihin. Bussilla kaupungille ja Montebellon metroasemalle. Sieltä se löytyi: ei kallio, vaan luonnonkivimuuri. Matkaa kiskoilta oli seitsemän metriä, joten boulderseinään hetken nojailtuamme löysimme sen! Muuri osoittautui loistavaksi treenimestaksi niin käsille kuin jaloillekin. Paluumatkalle osui sopivasti Vigeland puisto, jonka kivihahmoja ihmeteltyämme kävimme kiipeilyliikkeessä osoitteessa Bogstadveien 1, josta palasimme spåralla leirintäalueelle.

Illalla kohteemme oli Sjömanskola yläköysi- ja bouldermesta viiden minuutin kävelymatkan päässä Ekeberg campingilta. Reitit on merkitty alle kymmenen metriä korkeaan seinämään. Rimpuilimme yläköydellä reittejä vaikeudeltaan 5- - 6+. Kallio sijaitsee Sjomanskolan parkkipaikalla, jossa pääasiassa käytetyistä skordareista muodostunutta jätettä pyörii kiipeilykenkien alla runsain määrin.

Viimeisen kiipeilypäivämme vietimme sitten suunnitelmamme mukaisesti Hauktjernissa. Paikka sijaitsee Stadin keskuspuistoa muistuttavalla alueella. Kalliot ovat pääasiassa lammen rannalla, jossa on teltanpaikkoja sekä nuotionpaikkoja. Paikallisethan harrastavat reipasta ulkoilua ja Hauktjernissa sen todella huomaa: kiipeilijöitä, vaeltajia, lenkkeilijöitä ja muuta populaa liikkuu runsaasti. Naisten osuus kiipeilijöistä oli yllättävän suuri: naisia ja miehiä tuntui olevan yhtä paljon. Reittejä on kuitenkin niin paljon, että niitä riittää kaikille. Koko päivän rymyämisestä huolimatta 50 viimeistä reittiä jäi näkemättä.

Hauktjern

Kiipesimme yhdeksän reittiä vaikeudeltaan 4- - 6+. Näistä vaikein, lyhyt porahakareitti Ingen heksekunst 6+, osoittautui minulle liian tiukaksi: en päässyt maasta irti. Harrikin joutui harjoittelemaan yläköydellä ennen liidausta ja totesi ettei sitä voi laskea mukaan. Siis onsight tai ei mitään oli motto.

Koska oli viimeinen iltamme Oslossa ja sopivasti lauantai kävelimme vielä keskustaan tutustumaan paikalliseen yöelämään. Se tuntui aika vilkkaalta, mutta koska norjalainen olut ei kuulu suosikkeihimme (sehän on ehkä Euroopan huonointa) eikä siellä kapakoista saa väkeviä selvisimme siitä kierroksesta aika skarppeina.

Oslon kiipeilypaikkojen eräs etu on lyhyet ajomatkat kallioiden välillä: enimmilläänkin vain parikymmentä kilometriä. Hauktjern osoittautui meidän tasoisille kiipeilijöille parhaaksi paikaksi ja sinne olisi mukava palata leiriytymiskamojen kanssa muutamaksi päiväksi lammen rannalle. Nyt kun tietää paikat jäisi turha "kivilouhosten" kiertely pois. Fjell on toinen hieno paikka ja boulderit jäivät myös positiivisina mieleen. Oslon alueella on paljon vaikeita reittejä, mutta myös meikäläisen tasoisille ährääjille löytyy kiivettävää runsaasti.


Jukka Tujula, jukka.tujula@mbnet.fi