Jukka Tujulan sivusto / 60-luvun rock: Topmost

Topmost

Sisältö:

Prologi

60-luvun lopulla asuessani Maunulassa tulin eräänä iltana pihalle pelaamaan palloa kavereiden kanssa, kun kuulin vähän vanhemmilta pojilta uutisen: "Topmost soittaa tänään Opparilla." Ei minulla ollut mitään tietoa mistä yhtyeestä oli kysymys, mutta lähdin koululle joukon jatkona.

Maunulan Yhteiskoulun pihalla oli amerikanrauta, sekä peräkärry jossa teksti "Topmost". Musiikki kuului hyvin voimistelusalin avoimista ikkunoista. Kaverit sanoivat, että on hienoa kun niin kuuluisa yhtye soittaa koulubileissä.

Suomen suosituin bändi

Popmusiikin hulluna vuonna 1967 Topmost oli musiikkilehtien äänestyksissä Suomen suosituin bändi. Yhtyeen jäsenet olivat koululaisia, jotka keikkailivat viikonloppuisin ja loma-aikoina. Topmost teki keikkoja tiiviiseen tahtiin lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta kiertueet ulottuivat Lappiin, Ruotsiin ja Tanskaan asti. Ruotsissa iltapäivälehti Expressen kirjoitti: "Mitään näin fantastista ei ole nähty sitten Beatlesien."

Yhtyeen ensimmäinen TV-esiintyminen oli ohjelmassa Poppis 18.3.66, jonka jälkeen oli vuorossa Antti Einiön suosittu Nuorten tanssihetki 18.5.66. Seuraavan vuoden loppuun mennessä Topmost oli esiintynyt myös ohjelmissa Ohimennen, Valmiina...pyörii! ja Tunnussävel.

Jäsenet

Alkaen 27.2.1966 hajoamiseensa 20.9.1968 yhtye soitti seuraavassa kuusihenkisessä kokoonpanossa:

Heimo "Holle" Holopainen s.27.9.1948, basso, taustalaulu.
Muita yhtyeitä: The Islanders, Apollo, Hullujussi ja H.E.C. Radiotoimittaja, Leo Eläin ja Frank Pappa.

Kristian "Kisu" Jernström s.20.6.1951, rummut, taustalaulu.
Soololaulajana; Uniset-yhtye. Syksyn sävelessä 1974 kappaleella "Juustossa löytyy". Kassu Halosen kanssa sävellyksiä mm. Kirkalle.

Vasilij "Gugi" Kokljuschkin s.2.6.1947, laulu.
Muita yhtyeitä: Barbed Wires, Utopia, Nenä ja duo Gugi ja Titta. Diplomiekonomi, Polygram Finlandin toimitusjohtaja.

Eero Lupari s.8.6.1949, kitara, taustalaulu.
Muita yhtyeitä: The Needles, Apollo, The Islanders, Ilokaasu, Rotox ja The Boys. Aktiivinen musiikkialan järjestöissä.

Harri Saksala s.22.1.1948, laulu, saksofoni.
Muita yhtyeitä: Soulset, Apollo, Kalevala, Punainen lanka ja Conjunto Baron. Vantaan Martinus -musiikkitalon johtaja, juristi ja toimittaja.

Arto "Poku" Tarkkonen s.19.2.1948, urut.
Muita yhtyeitä: Help, Lemon, Kosmos ja Ballantines. Mukana monipuolisesti eri musiikkilajeissa.

Edellisten lisäksi yhtyeessä ovat soittaneet rumpuja Kaj Hellman ja kitaraa Kari Laakso, jotka olivat mukana alkuperäiskokoonpanossa 1964.

Levytykset

Singlet

LP

Kokoelma

Hitit

Vaikka Topmostin ohjelmisto oli suurelta osin englanninkielistä, niin yhtyeen suurimmat hitit olivat kuitenkin suomenkielisiä. Ajan tavan mukaisesti ne olivat käännöskappaleita.

Näen mustaa vain
Los Bravos -hittiin Black Is Black teki suomalaiset sanat Jussi Raittinen. Nuoruuden innolla Topmost käy kappaleeseen käsiksi ja tekeekin aivan uskomattoman hyvän suorituksen. Varsinkin Harrin laulu sekä puhaltimet toimivat hyvin.

Merisairaat kasvot
Procol Harumin suurin hitti A Whiter Shade Of Pale sai Jyrki Lindströmin käsittelyssä nimekseen Merisairaat kasvot. Poku selviää urkuteemasta hyvin, Kisun rummut pääsevät mukavasti esiin ja Gugin laulussa on todella yritystä.

Hän sinut jättää
Kyseessä on ilmeisesti Gibsons -nimisen yhtyeen kappale Two Kinds Of Lovers, johon Jyrki Lindström on tehnyt suomalaiset sanat. Melko iskelmällinen - jopa kansanlaulumainen - kappale, joka tuo esiin Topmostin lauluvoiman. Päävastuun laulamisesta kantavat tässä kappaleessa Holle ja Eero.

Merkitys

Topmostin menestyksen syitä voidaan hakea bändin soitinvalikoimasta, monipuolisesta ohjelmistosta ja hyvästä yhteissoitosta. Heidän esityksistään paistoi nuoruuden innokkuus, jota taito ja lahjakkuus ohjasivat. Kuitenkin tärkein tekijä, joka erottaa Topmostin muista kotimaisista bändeistä on yhtyeen lauluvoima. Toisaalta monipuolisuus oli myös eräänlaista linjattomuutta. Ei osattu päättää lauletaanko suomeksi vai englanniksi, ollaanko pop-, blues- vai soulyhtye. Varsinkin levy-yhtiöllä oli pallo hukassa näissä asioissa.

Tuohon aikaan kaikki suositut yhtyeet esittivät pääasiassa omia versioitaan ulkomaisista hiteistä. Niin myös Topmost, vaikka se levytti myös jonkin verran omaa materiaalia. Suomi oli tuolloin iskelmämusiikin maa vielä enemmän kuin nykyisin. Rautalankamusiikin aika oli jo ohi, ensimmäiset pelkästään omaa englanninkielistä materiaalia esittävät yhtyeet olivat vasta aloittamassa, eikä varsinainen Suomi-rock ollut vielä edes syntynyt.

Topmostin merkitys onkin siinä, että se teki Suomessa ensimmäisten joukossa kansainvälisistä hiteistä hyvältä kuulostavia versioita. Soittajilla ei ollut painolastinaan iskelmätaustaa, eikä heillä ollut kotimaisia esikuvia, vaan nämä helsinkiläiset koulupojat seurasivat musiikin uusimpia ulkomaisia virtauksia ja levittivät niitä maahamme. Topmostin musiikissa soi 60-luku. Kun kuulen Gugin laulavan "Ja niin taas hee-etken ve-e-erraan näin vain tyhjän lattian ja ne kasvot merisairaat saivat varjon kalpean" aistin tuon viattomuuden ajan ilmapiirin.

Lähdeluettelo


Kirjoitettu 19.05.2001
Jukka Tujula jukka.tujula@mbnet.fi